Verkonrakennusprosessin haasteet toiminnanohjauksen näkökulmasta

Tervetuloa HeadPower Oy:n blogiin! Täällä käsitellään ja keskustellaan infraverkosto- ja pilvipalvelualan ajankohtaisista aiheista ja uusimmista tuulista. Tai jostain ihan muusta. Kirjoittajina ovat HeadPowerin eri alojen asiantuntijat.

Yritys, jossa olen töissä, rakentaa ja pitää kunnossa infraverkkoja. Siksi tärkein prosessimme onkin verkonrakennusprosessi. Suurin osa liikevaihdostamme tulee rakentamisesta ja suurin osa henkilöstöstä työskentelee rakentamisprosessin parissa – ihan suoraan tai ainakin välillisesti. Matka kohti laatusertifikaattia sai jatkua niin, että kysyin työyhteisöstäni näkemyksiä siitä, mitkä asiat vaikuttavat eniten verkonrakennusprosessin sujuvuuteen.

Kollegojeni vastauksista – ja toki myös omasta kokemuksestani – huomasin pian, että prosessi on yllättävän monimutkainen ja monisyinen. Esille nousi kuitenkin erityisesti kolme asiaa, jotka asettavat isot vaatimukset käytettävälle toiminnanohjausjärjestelmälle. 

 

1. Projektin seurannan merkitys

Tilaus-toimitusketjun seuranta on tietysti olennaista aina ja kaikkialla, kun hankkeessa työskentelee useampia ihmisiä kohti deadlinea. Verkonrakennusprosessissa kesto hankkeen käynnistymisestä luovutukseen vaihtelee paljon – meillä on ollut kuukauden kestäneitä hankkeita ja toisaalta niitä, joihin on kulunut vuosi. Kuitenkin niihin kaikkiin on sisältynyt hyvin samankaltaisia laskutukseen ja valmistumisasteeseen liittyviä välivaiheita. Näitä vaiheita meidän pitää päästä seuraamaan mahdollisimman reaaliaikaisesti, jotta tiedämme, missä vaiheessa projektit etenevät ja kulkeeko laskutus etenemän mukana.

2. Dokumenttien hallinta

 Kaikki projektipäälliköt ja rakennuttajat tietävät omasta kokemuksestaan, kuinka monenlaisia dokumentteja rakentaminen vaatii. Syntyy kaupallisia dokumentteja (kuten hinnastot ja sopimukset) ja sitten teknisiä dokumentteja: työkuvat, tarkastukset ja kokouspöytäkirjat. Ensimmäiset dokumentit luodaan projektin käynnistyessä ja viimeiset projektin vastaanotossa ja takuuajan tarkastuksessa. Rakentaminen itsessään perustuu suunnitelma-aineistoon, joka voi isossa projektissa olla luokkaa valtava. Sen lisäksi rakentamisen aikana syntyy vielä suuri määrä dokumentteja suunnitelman muutoksista ja rakentamisen eri välivaiheista. Vielä itse prosessikin synnyttää oman osansa dokumentteja työmaakokouksien ja työmaatarkastusten vuoksi. Kun projekti on päättynyt, kaikkien näiden eri osapuolten keräämien dokumenttien täytyy löytyä kerättynä yhdestä paikasta.

3. Tiedonvaihto ja viestintä

Projektien seuranta ei toimi, ellei viestintä ole kunnossa. Matkan varrella syntyneet ratkaisut tallentuvat nykyisin jo usein itsestään, kun keskustelu käydään viestisovelluksissa eikä puhelimessa. Tämä on hyvä tiedon säilymisen kannalta, mutta ongelman muodostaa tiedon löytäminen. Viestintävälineitä on paljon ja niiden sisällä lukuisia keskusteluryhmiä. Projektin päättämisvaiheessa tärkeimpien tapahtumien ja sovittujen asioiden täytyy löytyä ja vielä mielellään samasta paikasta, mihin muukin projektimateriaali on tallennettu. Lopussa kukaan ei enää halua joutua muistelemaan, mitä projektin osaa on käyty läpi missäkin viestisovelluksessa ja keiden kaikkien kanssa. Mielestäni seurannan tärkeimmät elementit ovatkin viestintä, viestintä ja viestintä.

Tässä oli pintaraapaisua sitä, minkälaisten teemojen kanssa toimimme.  Haasteet olemme taklanneet HeadPower Infra Work Manager -sovelluksella, mutta siitä enemmän ensi kerralla!

Helmi

Viimeisimmät blogikirjoitukset